Näytetään tekstit, joissa on tunniste ehta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ehta. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Yksi kaava, seitsemän mekkoa

One pattern, seven dresses (Scroll down for English)

Luottokaava on sellainen, jota käyttää, kun ei oikein tiedä, mitä tekisi. Kaava, johon aina vaan palaa, ja lopputulos on joka kerta mieluinen. Viimeksi esittelinkin taskumekon, joka on melko uusi suosikkini. Jo pidempään luottokaavani on ollut t-paitamekko, joka on kylläkin ohjeen mukaan pitsimekko, ja se on julkaistu Suuri käsityö -lehdessä nro 2/2015. Talven mittaan noita mekkoja on valmistunut peräti seitsemän, viimeisin pääsi paininjalan  alta tänä aamuna.


Nanson kangas olikin kapeampaa, ja tarvitsi kaverikseen yksiväristä mustaa. On tämä päässyt päälle muutaman kerran.


Marraskuun pimeyttä vastaan taistelin tällä Eurokankaan väripläjäyksellä. Kissa taisi vähän järkyttyä.


Paapiin Linnea neuloo pääsee varmaankin käyttöön neulekerhon tapaamisiin ainakin. Keltainen ei ole lainkaan minulle sopiva väri tosin.


Pahoittelen sumeaa kuvaa, mutta tässä on tummansinisiä ja valkeita raitoja Eurokankaan palalaarista. Varma kevään merkki, raidat.


Kangasrakkauteni, Kalevalaa henkivä, Paapiin Pohjolan portti taipui myös mekkoseksi. Tämä valmistui tänään, mutta pääsee kyllä käyttöön! Pääntien framilon-huolittelu onnistui jo paremmin. 



Pääsiäiseksi valmistui kaksi vihreää mekkoa, Paapiin Rubuksesta ja Ehtan pitsistä. Vihreä on lempivärini, joten nämä pääsivät heti käyttöönkin.


Huomenna meillä onkin työpäivä, mutta sentään jotain pientä vapun juhlintaa sielläkin. Illaksi saadaan kavereita kylään ja olisi tarkoitus aloittaa grillauskausi. Toivottavasti sää suosii, ja päästään testaamaan patiokalusteetkin!

Tänään satoi vettä, mikä närkästytti Nessiä. Kurkku suorana se on huutanut vuoroin joka ovella, että pääsee tarkastamaan tilanteen, jos vaikka jonkun oven takana olisikin jo kesä. Pystyn kyllä niin myötäelämään tuossa malttamattomuudessa.

Leppoisaa viikon alkua Sinulle!
............
Another one of my favorite patterns is a simple t-shirt dress from Suuri käsityö -magazine 2/2015. Originally the pattern is for a stretch lace dress, but it works for jersey as well. During winter I have added seven more dresses to my collection, and it's a pattern I always seem to return to.
Finland is getting ready for the First of May celebrations, and we are looking forward to having friends over for a bit of a barbecue tomorrow. Spring it is! Have a nice start for your week!

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Nessi joulukuussa ja uusi Ehta

Nessi in December and a bit of sewing

Tunnelmallista joulukuuta! Marraskuun päättymisen kunniaksi Nessi pukeutui joulukoristeeksi. No, isäntä kyllä auttoi. Noiden leikkejä on kyllä vahdittava vielä...

Getting to a christmassy mood! Nessi dressed as a Christmas ornament. Well, papa helped with that. I have to look after them more carefully, I guess...

Pienen ompeluksen sain taas valmiiksi. Se ei ole tuollainen teltta, kuin miltä kuvasta näyttää, vaan aivan nätti ja istuva. Sovituskuvaan on taas aivan liian hämärää... Kangas on Pehemiän rupupussin (vai possupussin? Kumpia ne nyt siellä onkaan?) ihanuus, Babushka roses okran värisenä, ja vajaan metrin pala tuli käytettyä tarkalleen. Kaavana on taas Ehta Koot.fi:stä, ja tämä tunikapituus on kyllä minulle käyttökelposin. Resorit ovat hamstrauksia Marimekon ystävämyynnistä viime keväältä. Tein koko homman saumurilla, joten joutuisaa oli ompelu!

I got this quick sew finished. The tunic looks less like a tent in reality... The fabric is from a Finnish web store Pehemiä and the pattern is again Ehta by Koot.fi. This tunic length is perhaps the best for me, this is totally wearable. With a cardigan, of course, this time of year in Finland! All was done with a serger, so it was a nice and quick sew!

Ja vielä loppuun Nessin kaunista profiilia. Mukavaa päivää sinulle!

And to the end for you to enjoy: the pretty profile of Nessi. Have a nice day!

 

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Adventin tunnelmissa

In the mood for Christmas on the first Advent

Adventin kunniaksi tänään on siivoiltu Jouluradiota kuunnellen. Nessin tehtävänä oli vahtia pesuainepulloja ja piilotella hiirulia maton alle. Puhtaalle lattialle oli sitten kiva käydä piehtaroimaan.

For the sake of the first advent we have done some cleaning while listening to Christmas carrols. If you are interested in hearing some Finnish melancholy Christmas tunes, you can do so at www.jouluradio.fi . Blogsy doesn't allow me to make links today, sorry for the inconvenience. Nessi's task today has been looking after some cleaning liquids and hiding her toymice under the carpet.

Ikkunat voisi kyllä pestä, kun kerran sää sellaista suosii. Toisaalta, hyvin välttävät kynttilänvalossa...

We don't have any snow right now and weather is rainy and rather warm, so the windows could be washed as well... But then again, in this darkness who cares...

Töissä on riittänyt ihan kivasti ilta- ja viikonloppuaktiviteettia, mutta Nessillä on onneksi seuraa.

I've been busy working also on unorthodox hours and days, but luckily Nessi has some company.

Joskus kaveri on liiankin tuttavallinen...

Jotain olen saanut ommeltuakin, vaikka ompelukoneen tikki kaksoisneulalla ei ole vieläkään aivan sellainen kuin pitäisi. Tämä Janina-kaavalla tehty mekko valmistui pikaisesti työpaikan musta-valkeaan teemapäivään. Ihan kiva, kunhan ei noita tikkauksia sen tarkemmin syynäile... Kaula-aukko, hihansuut ja helma on huoliteltu vain kääntämällä. Kangas on Pehemiän possupussista.

I've managed to do some sewing although my good old Brother doesn't double stitch too nicely. I finished this jersey dress really quickly for a black and white theme day at work.

Tämä täysipitkä huppari Ehta-kaavalla on varsinainen muumimekko... Valkea ei niin ole minun väri, eikä pussittava helma taida sopia minulle alkuunkaan. Tein tämän ilman saumanvaroja, ehkä sentit voisi lisätä... Kangas on ehkä Nansoa, resorit Marimekkoa, hupun vuoriksi pääsi vanha trikootoppini. Ehkä tätä kotona voi käyttää.

This hoodie is made with Ehta-pattern and it's knee length. Hmm, definitely not my color or shape, as I look like a Moomin troll! :)

Tunnelmallista ensimmäistä adventtia - minä menenkin tunnelmoimaan lisää ihan kynttiläkutsuille!

Have a nice Advent!