Näytetään tekstit, joissa on tunniste keittokirjahaaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keittokirjahaaste. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Hellannupit kaakkoon ja joulukalenteri aikuiselle

Lauri Tähkän keväisen konserttisalikiertueen ja sen tällä viikolla myyntiin tulleiden lippujen kunniaksi viikon keittokirjana oli Tähkän Hellannupit kaakkoon (Otava 2015). Tähkällä on ravintolakokin koulutus, mutta kirjan reseptit ovat melko mutkatonta kotiruokaa; madekeittoa, smoothieita, uuniperunoita, lammasta, nutellamansikoita jne. valmistetaan enimmäkseen aika tavallisista tarveaineista.



Reseptien lisäksi kirjassa on kauniita tunnelmakuvia ja onpa siellä kuva Tähkästä uimahousuissaankin. Mukava kirja hyllyyn kaikin puolin. Kaipasin nopeita ruokaohjeita, joten ensin tein sovelluksen Meikun ja Minden nuudelikanasta.



Hmm, nuudeleita ja kanaa, juu, basilika unohtui kauppaan... Pakastimesta löytyi wok-vihanneksia, joten lisäsin niitä pussillisen. Ihan hyvin tämä maistui, ja oli mukava käyttää wokkipannua pitkästä aikaa.

Toisena kokeiluun pääsi Lempotoisen tattirisotto. 



Tatti on tässä ymmärrettävä väljästi. Otin pakastimesta kaksi pussia sieniä, joista toiset olivat kantarelleja ja toiset jotain ruskeita, hyvinkin mahdollisesti tatteja. Kuivaa valkoviiniä meillä ei nyt ollut, joten käytin pelkästään kasvislientä. Yrtitkin olivat kuivattuja eivätkä tuoreita. Lopputulos oli silti mahdottoman hyvää, kiitos ehkä mozzarellan ja parmesaanin.

Kirja säilyttää paikkansa hyllyssäni muutenkin kuin kuviensa vuoksi. Resepteissä on useampiakin kasvis- ja kalaruokia, joita haluan kokeilla - joskus kesällä ja alkusyksystä. Sen verran olen satokausikalenteriin ihastunut, etten millään pysty kokkaamaan Pastori Kääriäisen kesäkurpitsoja tähän aikaan vuodesta...

Varsin jouluisissa tunnelmissa täällä ollaankin. Ensimmäisen adventin kunniaksi lunta on pyryttänyt pitkin päivää. Kunnolla joulutunnelmaan pääsin myös piipahtamalla Joensuussa siskon luona ja Waltteri Torikan joulukonsertissa. On siinäkin upea laulaja. 

Siskon kanssa vaihdettiin ensimmäistä kertaa joulukalenterit; oltiin sovittu summa, jolla voi ostella kaikkea pientä, ja lisäksi saisi tehdä itse tai kaivella aarteita omista kätköistä niin paljon kuin huvittaa. Saadaan sitten kumpikin 24 pientä lahjaa, aika huippua!



Sisko sai tällaisen satsin kankaisessa säilytyslaatikossa. Näissä on hyvin vähän itse tehtyä, kun joulukuu tuli taas aivan yllättäen... Onneksi olen tosi hyvä tekemään löytöjä kaupoista. Luulen, että sisko tykkää yllätyksistään, enimmäkseen...


Onneksi kiire yllätti myös siskon, vielä eilen illalla hän paketoi yllätyksiäni. Kaksi ensimmäistä ovatkin olleet oikein mieluisia, on kosmetiikkaa, jouluiset patalaput, uskomattoman sievä minikakku ja piparimuottikin. Yllätysten kokoaminen on ollut yhtä hykerryttävää kuin omien luukkujen avaaminenkin, joten kyllä tahdon tästä ihan perinteen.



Tänään sisko sai tällaisen itse tehdyn tonttulakin. Tein tietenkin itsellenikin samanlaisen! 😁 Kangas on Paapiin joustocollegea ja kaava ilmainen Kotilieden sivulta. Tupsun tein tupsukehikon avulla ja sen kaverina on kulkunen, joka ei tosin oikein helise. Lakkiin tulee vain takasauma ja kaitaleen sauma, joten se on tosi nopsa ja mukava pieni ompeluprojekti, voin suositella! Saumurini tosin taitaisi kuitenkin tarvita uudet terät, sen verran nikotteli paksuimmissa kohdissa.

Mukavaa joulukuun alkua sinulle! Minulla on varsin menevä viikko edessä, mutta kirjoittelen taas kunhan ennätän...
----- 
This week's cookbook is by my favorite performer Lauri Tähkä, and I especially like its mushroom dishes. I tried the rissotto and chicken wok, which were both good but very different from the original recipies in the end.
My sister and I changed advent calendars of selfpicked if not selfmade surprises, and I just love the whole process so much! Today her surprise was a selfmade christmas hat, which was a really nice and quick sewing project! So obviously I made one for myself as well...



maanantai 26. marraskuuta 2018

Kasvisruokaa!



Tämän viikon keittokirjana on Kaisa Niemisen ja Sami Revon Kasvisruokaa! Hyvää arkiruokaa sinulle (Moreeni 2017). Kirja sisältää 50 reseptiä, jotka on jaoteltu sekalaisiin kasvisruokiin, soijaruokiin, papuruokiin, kikherneruokiin, linssiruokiin ja quorn-ruokiin. Jos olet ajatellut pitää vaikka kasvisruokapäiviä silloin tällöin, mutta et oikein tiedä mistä aloittaisit, tästä kirjasta voi olla iloa.



Ryhdyin tekemään linssikeittoa, koska tarvikkeet siihen löytyivät jo kotoa. Tai no, kookoskerman sijaan laitoin kookosmaitoa ja vähensin muun nesteen määrää.



Reseptin nestemäärälle linssit olisivat saaneet olla kaiketikin kuivia, sopastani tuli vähän liian juoksevaa.



Ihan hyvää keitto kuitenkin oli, mistä mies yllättyi kovin. 😆 
Toisena kokeiluna oli huevos rancheros; mustapapuja, härkistä, mausteita ja kananmunia paistetaan uunissa ja syödään salsan ja tortillalettujen kanssa. Paistoin hässäkän leivinuunissa ehkä liian kovassa lämpötilassa, jolloin kananmunista tuli ikävän kumisia, muutoin tämäkin ruokalaji oli varsin maistuva.



Huikeaa, että tortilloja voi syödä ilman juustokastiketta ja juustoraastetta! Monenlaista uutta tämän haasteen aikana voikin oppia.


Nessin vinkki marraskuuhun: etsi valoa ja nauti siitä! Tänä viikonloppuna tuli vihdoin vähän luntakin valaisemaan.
Ensi viikolla onkin taas monenlaista ohjelmaa, katsotaan mitä ehdin kokkailla...

------
On my cook book challenge I went vegan this week and made a delicious lentil soup with coconut milk and huevos rancheros. Both pretty easy and tasty, so I think I will cook more from this book.
We finally got a little snow last weekend, so it isn't so horribly dark any more, but Nessi has found a way to deal with November. :)



maanantai 19. marraskuuta 2018

Ompeluaikeita ja leipomuksia

Ompelukirjavalikoimani kasvoi taas, kun pari saksankielistä opusta kotiutui Adlibriksestä. Suloisesta hidasteestani huolimatta sain yhdet kaavat piirrettyä, parit kankaat leikattua ja testiversion jo melkein valmiiksi ommeltua Tanssii tähtien kanssa -ohjelman mainostauoilla. 😊 Ensimmäinen kirja pääsee tänne esittelyyn ehkä jo tällä viikolla!


Ajattelin laajentaa keittokirjahaasteen ideaa ompelukirjoihinkin, ettevät nekään vain oleilisi hyllyssä...

Viikon keittokirjana oli ihana Ulla Svenskin Ullan parhaat leivontaohjeet (Otava 2017). Kirja sisältää valikoiman reseptejä Svenskin vanhemmista kirjoista Unelmakakut (2008), Lempileivonnaiset (2009) ja Juhlaleivonnaiset (2010). Kirja on aika mukava paketti erityisesti koristeellisten kakkujen ja leivosten ystäville. Itse etsin yksinkertaisempia reseptejä lauantaiseen työpäivänjälkeiseen neulekerhon illanviettoon, ja päädyin sienipiirakkaan ja paholaisen kakkuun.

No, toki piti yksinkertaisessakin reseptissä oikoa. En odottanut kovin monta vierasta, joten tavallinen piirakkavuoallinen sai riittää. Pohjankin ostin valmiina. Kantarelleja en laittanut, kun ei nyt ollut aikaa syventyä pakastimen sisältöön, vaan tein pelkästään herkkusienipiirakan. Juustoksi valitsin tymäkän punaleiman, jonka olen jo aiemmin todennut oivaksi piirasjuustoksi. Täytteeseen tuli lisäksi ranskankermaa, maitoa, munaa, sipulia ja mausteita.


Piirakka unohtui uuniin ehkä vähän liian pitkäksi aikaa ja näytti epäilyttävän tummalta, mutta hyvin se maistui.

Toinen leipomus, paholaisen kakku, on ihan vain simppeli suklaakakku, älkää antako nimen hämätä. Kosteat aineet sekoitetaan keskenään, kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja sitten nämä kaksi kulhollista vielä yhdistetään, ja ei kun rengasvuokaan ja uuniin. Tämä kakku olisi hyvä tehdä vaikka edellisenä päivänä -  sain nimittäin hiukan jännittää, saanko kakkua jäähtymään niin, että saan sen irti vuoasta. No, napakat naputtelut auttoivat, ja kakku ennätti pöytään.


Näinpä sitten herkuteltiin, juotiin glögiä, neulottiin ja saunottiin. Ei siihen hauskanpitoon sen ihmeempiä vaadita. Joskus pitää vain viitsiä kutsua ihmisiä, vaikka jossain sohvan alla lymyilisikin villakoiria...
------
Last week I tried one baking book for our knitting group's get-together. I made a mushroom pie and a simple chocolate cake, which both turned out delicious despite of how they looked... I also have some new sewing books and got to pattern tracing and sewing, despite the cat, and I'll post something about that later this week, I think.

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Kevyttä evästä, värikkäitä leggareita ja tyytymätön synttärisankari

Lighter eats, colorful leggins and one birthday kitty

Tämän viikon keittokirjana on ollut Syö ja laihdu - uusi terveellinen keittiö vuodelta 2000.


Kirjan reseptit on lajiteltu aterioittain; aamiainen, brunssi, lounas, välipalat, ilta-ateria, jälkiruuat ja ensiapu hillittömään rasvanhimoon. Lisäksi kirjassa on pieni liikuntaosio. Ruokia ovat mm. hummus, bagelit, broileripurilaiset, kenguruvokki ja suklaakakku. Hmm, en minä ainakaan laihdu näitä syömällä, mutta varmaan pitäisi tarkistaa annoskoot...

Harvoja kirjasta jo toteuttamiani reseptejä on rasvaherkku-osion ranskalaiset perunat, ja niistä aloitin tälläkin kertaa. Kaveriksi tein broileripyöryköitä.


Näitä oli mukava tehdä, koska pääsin käyttämään kaapin perälle hautautunutta Tupperwaren suikalointihärveliä. Aivan erinomainen kapine se onkin, kunhan vaan muistaa sen olemassaolon. Muistin myös ulkomailta tuomani tuliset mausteet, jotka sopivat mainiosti ranskalaistenkin maustamiseen. Röyh, voin suositella ranskalaisten kokkaamista ihan itse. Öljyä tuli vain hiukan, joten kaipa nämä ovat kevyempiä kuin jotkut muut ranskikset.


Toinen kokeilemani resepti on pastaa tomaatti-oliivikastikkeessa, tai ainakin se oli kokkailuni lähtökohtana. Laitoin kastikkeeseen sipulia, herne-maissi-porkkanaa, vihreitä oliiveja, mausteita, kasvisfondin ja tulisia mausteitani. Vielä tuntui vähän valjulta, joten lisäsin pienen paketin yrttituorejuustoa... Ja hyvää tuli! Tietenkään parmesaanirasteen kanssa ei kannata pihistellä... Hyvin tämä upposi spagetin kanssa, ja näenkin tässä vakavasti otettavan kilpailijan jauhelihakastikkeelle. Nopea, edullinen ja maukas kasvisruoka, mutta ei ehkä erityisen kevyt enää juustojen kanssa. Tämä kirja pääsee kuitenkin kirppiskamoihin etsimään uutta kotia.

Olen minä muutakin ehtinyt puuhastella, vietin nimittäin taas tuotteliasta ompeluviikonloppua, kunnes tänään iltapäivällä saumuroin nuppineulaan. Mies tuli onneksi avuksi, irroteltiin koneesta alaterä ja mies sitä teroitteli. Ei auttanut. Vasta kun hoksattiin siirtää yläterää, kone rupesi toimimaan niin kuin kuuluu ja paremmin kuin koskaan. Paljon opittiin, ja ainakin tarpeen tullen osataan vaihtaa terät ihan itse!

On mulla ompelussa toki muitakin hidasteita, esimerkiksi kissan kylpyhetket. Selailen kaavalehtiä tai suunnittelen seuraavia projekteja, kunnes hänellä alkaa päiväuniaika. Sain lopulta leikattua neljät leggarit, ja kahdet sain ommeltua ihan valmiiksi asti.



Vähän väriä syksyyn! Oikeanpuoleiset on Käpysen lycraa ja jumppahousut, toiset on Verson puodin Mummolan tuntu -trikoota. Kaava molemmissa on Ehtan sivusaumaton malli.

Tällä viikolla on juhlittukin, muutakin kuin isää! Nessi nimittäin täytti maanantaina viisi vuotta. Herkkujen lisäksi hän sai suloisen synttärihatun, muttei kylläkään ilahtunut siitä.


Miksi pientä kilttiä kissua näin koetellaan? Aivan järkyttävä tapahtuma oli tuollainen hatun laitto päähän heti aamulla.

Vasta sitten pystyi rauhoittumaan, kun hattu vietiin kokonaan pois huoneesta. Että parempia synttäreitä vaan muille.

Cook book of the week is an oldie and of lighter meals, kind of... Recipies I tried were home made french fries and a vegetarian pasta. Both delicious but not exactly fat free. I suppose this book gets to go as I didn't find it very inspiring.

I got to sew some more this weekend, until I hit a needle with my serger and we had to learn how to fix the blades... But we got it done, how great is that!

Nessi had her 5th birthday on Monday, but her birthdayhat just made her upset. Well, we made it up for her.

Next week I'll be super busy, but I'll be baking at the very least...

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Ruokakirjahaasteesta potkua arkeen

Terveisiä kirjamessuilta! Ostoskassejani purkaessani ja vanhempaa kirjavalikoimaani silmäillessäni tajusin, että minullahan on läjä kirjoja, joita en oikeastaan käytä koskaan! Nimittäin keittokirjat vain koristavat keittiön vitriiniä. Toisinaan selailen niitä ruuanlaittoinspiraatiota etsiessäni, mutta harvoin kokkaan niistä, vaan reseptejä etsin netistä tai sovellan omasta päästä. Vielä useammin kokkailen ilman ohjeita ja yleensä yksiä ja samoja ruokia.  Kokkaaminen onkin ollut tylsää pakkopullaa.

Niinpä keksin itselleni haasteen: yksi viikko, yksi keittokirja, vähintään kaksi toteutettua reseptiä! Jos kirjasta ei löydy mitään, mitä huvittaisi kokata, se lähtee hyllystä tilaa viemästä. Miltäs kuulostaa? Liity toki mukaan, jos haluat! Blogissa esittelen viikon kirjan ja kokkaukseni, mutta ei tästä silti ruokablogia tule, vaan postauksiin mahtuu muutakin. Haasteena on myös vilkkaampi bloggaaminen, mutta olen toiveikas; keittiössä puuhaillessani on ainakin valokuvausvälineet lähellä. 😊


Ensimmäisenä tartuin pinon päällimmäiseen kirjaan, joka on Soili Soisalon ja Eeva Voutilaisen Mustikka, ruis ja rypsi - voimaruokaa Suomesta (Otava 2010). Kirjasta ensimmäiset 73 sivua on ravintotietoutta terveellisestä Itämeren ruokavaliosta, reilut 100 sivua on ruokavalioon sopivia reseptejä.




Resepteissä on hyvin yksinkertaisia arkiruokia uunipuurosta linssikeittoon, mutta myös juhlavampaa syötävää, kuten siikatartar tai puolukkajäädyke. Ruoka-aineet ovat mukavan kotoista lähiruokaa, joten kirjan reseptit ovat omiaan ekologisesta jalanjäljestään huolestuneille.

Olin jo päättänyt tehdä tänään uunilohta, joten katsastin kirjasta sopivan reseptin. Blaah, muokkasin sitä heti. Jätin pois sitruunan ja heitin lohen päälle vähemmän itämerellisiä mausteita. Kaverikseen lohi sai pienehköiksi pilkottuja perunoita ja parsakaalia. Perunoiden päälle lorautin rypsiöljyä, mikä sentään on hyvinkin kirjanmukainen öljyvalinta.


Hyvin upposi! Tietysti kirjan ehdottama paistoaika ei aivan riittänyt näiden perunoiden kanssa, mutta ei lohikaan kuitenkaan ehtinyt kuivahtaa. Tämä kirja taitaa olla vielä hyvinkin mukavuusalueellani, reseptit ovat todellakin helpohkoja ja tavallisia. Jos olet hukannut yläasteen kotitalouskirjasi, kokeile tätä! Kirjaa saattaa saada antikvariaateista tai kirjastoista.

Seuraavaksi kokeilen ehkä jotain keittoa tai leipomusta, ken tietää. Kirja varmasti säilyttää paikkansa hyllyssä jo ravintotietoutensa ansiosta. 
Huomenna palaan syyslomalta töihin, mutta tälle haasteelle löytyy varmasti aikaa kiireisessäkin arjessa!




Keittiöapulaiseni on ainakin valmiina!

I started a cook book challenge; a book a week and at least two tried recipies. The first book is about superfood from Finland and at first I made oven baked salmon. To be continued! My kitchen assistant is very ready!